
Shappellerin laitteen rakenne
Davsonin kuvauksen mukaan Schappellerin laite rakentuu kahdesta erillisestä osasta, roottorista ja staattorista. Staattori on rakennettu seuraavasti: Sen pinta on pyöreä tai pallon muotoinen ja se rakentuu kahdesta puolikkaasta teräskuoresta. Teräskuoren puolikkaat ovat ilmatiiviitä ja ne pitävät sisällään rakenteen. Kummankin teräskuoren navalle on kiinnitetty rautainen tankomagneetti, joka on suurimmaksi osaksi sijoitettu pallon sisälle. Tämä tarkoittaa, että valtaosa kummastakin magneetista on teräspallon sisällä, toinen toistaan vasten. Kahden tankomagneetin välissä on tila, joka on pallon keskellä.
Teräspallon sisäpinnalla on eristävä keraaminen materiaali, joka jättää keskusalueen ontoksi. Tälle ontolle keskusalueelle ja magneettien välisen tilan ympärille on asennettu kaksi käämiä. Ne alkavat kummankin tankomagneetin navalta ja päätyvät pallon keskelle, josta on yhteys pallon ulkopuolella olevaan roottoriin. Käämit on tehty ontoista kupariputkista ja ne on täytetty erityisellä, salaisella ”elektreetiksi” kutsutulla substanssilla. Tullessaan ulos pallosta, elektreetti täytetyt kupariputket korvataan konventionaalisella kuparilangalla. Ulkopinnan toisesta navasta on sähköinen yhteys erityisen tyyppisen akun napaan, jonka toinen napa on maadoitettu, tai vaihtoehtoisesti Ur-laitteeseen, josta keskustellaan myöhemmin.
Elektreetti on pallon sisäinen kestomagneetti. Tämän tyyppinen magnetismi ei ole identtinen ferromagnetismin tai sähkömagnetismin kanssa, se on paljon voimakkaampi (Davson 1955, 212-213). Schappellerin elektreetin varsinainen koostumus on salaisuus, mutta myös Professori Mototaro Eguchi on tehnyt elektreetin. Se koostuu karnaubavahasta ja pihkasta/hartsista, mahdollisesti sisältäen hieman mehiläisvahaa. Sitä pidettiin voimakkaassa sähkökentässä ja paistettiin hitaasti, kunnes se kiinteytyi. Schappellerin pallojen tuottamiseen täytyy rakentaa kokonainen elekteetti valmistuskoneisto, jollaista ei ole nykyisessä tieteessä (Davson 1955, 231).
Ennen kuin laitetta operoidaan, pallon ontosta keskuksesta pumpataan kaikki ilma pois. Koko pallo kiinnitetään nivelmekanismiin niin, että napoja voi siirtää vertikaalisesta horisontaaliin. Staattori ei ole kiinnitetty roottoriin. Staattori voi toimia ilman roottoria ja se kykenee tuottamaan sähköenergiaa ilman roottoria. Roottoria voidaan käyttää myös generoimaan lisää sähköenergiaa.
Roottori rakentuu erityisesti suunnitellusta teräsrenkaasta, joka on kiinnitetty ajettavaan akseliin ja sitä ympäröivällä ulkopinnalla on magneetteja, joita staattorin voima vetää puoleensa ja hylkii. Kuparilanka, joka on kiinnitetty sisäisiin elektreetti täytettyihin kupariputkiin, menee tämän renkaan kautta ja välittää sähkötehoa magneetteihin. Magneetit ovat onttoja ja ne on täytetty samalla elektreetillä. Roottorin magneetteja on aina pariton luku.
Tämän roottorin muunnos tulee Taeuferilta, joka viittaa tähän jatkokehitykseen ”Ur-koneella”. Kone rakentuu kuudesta yllä kuvaillusta palloyksiköstä, joista viisi pyörii kuudennen ympärillä, joka on sijoitettu muiden pallojen tason ylä- tai alapuolelle. Seitsemäs yksikkö pyörittää viittä palloa ja se on offset (poikkeaa muista) ja ei ole kiinnitetty niihin. Viisi pyörivää palloa lataa kuudennen pallon, joka on paikoillaan. Kuudes ja seitsemän pallo toimivat anodina ja katodina ja siten maadoittavat yksikön. Ur-konetta voi käyttää aktivoimaan toisia palloja maadoitetun akkutoiminnon sijaan. (Davson 1955, 217, 223.)
Primaariliikkujana, moottorina, roottorilla voi pyörittää akselia. Staattori on offset, toisin sanoen se on siirretty pois keskuksesta suhteessa roottoriin. Schappeller selvitti tehokkaita kulmia (Taeufer 1930, 30-32). Ajoakselilla voi antaa tehoa erilasille konesovelluksille, kuten laivojen propelleille.
Suomennos lähteestä:
The Karl Schappeller Device (Henry Stevens)
http://www.free-energy-info.tuks.nl/Stevens.pdf