Jatketaan tutkimuksia Reijo Mäkelän (1993) linjoilla
Useimmat
biokemian peruskaavat ovat fysiikan lakien vastaisia. Niissä oletetaan solun käyttäytyvän samalla tavalla, olipa sen sisällä vettä ja siihen sidottuja elektroneja paljon tai vähän.
Niin Donnamin kuin Nernstin kaava (Nobel 1920) ovat vastoin fysiikan lakeja. Donnamin kaavassa edellytetään aktiivista diffuusiota, eikä oteta huomioon solun sisäisten elektrolyyttien määrien muutoksista johtuvia vaikutuksia (kaliumkapasiteettia). Ja Nernstin kaava lakkaa pätemästä, kun solun sisäisen energian määrää muutetaan, mitä elävissä soluissa tapahtuu kaiken aikaa.
Solun kalvossa tapahtuvaa Na+/K+ liikettä kuvaavat kaavat ovat myös fysiikan lakien vastaisia: Hodgkin – Huxley – Eccles (Nobel 1963) esittivät ionivoimateorian solun kalvossa tapahtuvan Na+/K+ liikkeen syyksi. Tällöin Ohmin laki soveltuu vain osittain solujen sähköiseen käyttäytymiseen.
Olen saanut edellä mainitulta herra Eccles’siltä kirjeen, jossa hän ilmoittaa tutkija R. Mäkelän olevan väärässä; hänhän olettaa soluissa olevan magneettikenttiä, ja että ne vaikuttavat solujen käyttäytymiseen.
Hänen kirjeensä oli sikäli oikeutettu, että jos hän olisi allekirjoittanut ja hyväksynyt minun tutkimukseni, hän olisi samalla ilmoittanut saaneensa Nobel-palkinnon täysin väärin perustein. Hän on Australiassa sen luokan professori, ettei hän voi ilmoittaa oppineensa vielä vanhoilla päivilläkään jotain uutta.
Elektronit eli sähkö eivät ole ainetta kemiallisessa mielessä vaan aaltomuotoisia sähkönkuljetuksen energiakenttiä. Se, että elektronin (e-) energiaa kutsutaan negatiiviseksi johtuu siitä, että varhaiset tutkijat ymmärsivät sähkön luonteen väärin. Metallien paramagneettinen ja diamagneettinen luonne on unohdettu. Nämä termit on kuitenkin syytä ymmärtää, jotta käsittäisimme metallien erilaiset vaikutukset solujen sähköisissä ja magneettisissa kentissä.
Paramagneettinen atomi tai molekyyli käyttäytyy ikäänkuin se olisi pieni erillinen magneetti. Ulkopuolinen magneettikenttä vaikuttaa siten, että atomin tai molekyylin oma magneettikenttä kääntyy samaan suuntaan kuin ulkopuolinen kenttä. Paramagneettisessa materiaalissa ulkopuolinen magneettikenttä ikäänkuin vahvistuu materiaalin sisällä.
Diamagnetismi on tavallaan paramagnetismin vastakohta. Ulkopuolinen magneettikenttä esimerkiksi hermoimpulssin yhteydessä ”heikentyy” diamagneettisen materiaalin sisällä.
Positiivinen ioni eli positiivisen varauksen omaava energiakenttä pystyy sitomaan itseensä energiaa esimerkiksi elävistä soluista saavuttaakseen sähköisesti neutraalin, ionisoitumattoman energiatilan. Siksi ukkosta edeltävä ilman positiivinen ionisoituminen väsyttää ihmistä, koska ilman positiiviset (sähköisen varauksen vajeen omaavat) ionit sitovat soluistamme energiaa itseensä.
Tällaista energiayksikköä, joka solujen sähkömagneettisissa kentissä sitoo itseensä energiaa, voidaan nimittää diamagneettiseksi yksiköksi. Se aiheuttaa esimerkiksi hermoimpulssin tai lihassupistuksen voiman heikentymisen. Lääketiede käyttää tällaisesta molekyylista (tai atomista) nimeä antioksidantti.
Negatiivinen ioni pystyy luovuttamaan energiansa eläville soluille. Siksi esimerkiksi ukkosen jälkeen, vesiputouksen äärellä tai mäntymetsässä vallitseva ilman negatiivinen ionisoituminen (=sähkövarauksen kasvu) aiheuttaa hyvänolon tunteen – solut saavat energiaa, vaikka hapen määrä olisi vakio.
Tällainen energiayksikkö on nimeltään myös paramagneettinen energiakenttä, joka solujen sähkömagneettisissa kentissä luovuttaa magneettisen kenttänsä vaikutuksesta energiansa ylimäärän lähiympäristöönsä. Siten se kasvattaa tai kiihdyttää hermoimpulssin tai lihassupistuksen voimaa. Lääketiede käyttää siitä nimeä oksidantti, eli se voi luovuttaa hapen tavoin soluille energiaa.
Elämän ja terveyden sähköinen kipinä 175, 176, 238-240.