Uusi ajatus johti yllättäviin yhteyksiin. Tarkennan ensin ajatusta, että se tulee paremmin ymmärrettäväksi.
Aurinkokunnan ulkoreunoilla aurinkotuulen aaltoileva virtaus muovaa magneettikenttää niin, että magneettivuoviivat ovat lähes toroidisia (http://en.wikipedia.org/wiki/Poloidal) ja samalla sähköisen virtauslevyn muoto alkaa voimistaa magneettikenttää huomattavasti. Ulkoreunaa lähestyttäessä virtauslevy tiivistyy niin, että lopulta muodostuu magneettisia kuplia, jotka suojaavat aurinkokuntaamme kosmisilta säteiltä. Seuraava video havainnollistaa asiaa.
NASA's surprising discovery Magnetic bubbles on edge of solar system
http://www.youtube.com/watch?v=4gIlPEsKNvk
Nukkumaan mennessä aurinkokunnan magneettikenttä pyöri mielessä, eikä se jättänyt minua rauhaan. Sitten näin muistikuvan Colerin apparaatista ja huomasin, että siinä tapahtuu samankaltaista magneettista virtausta kuin aurinkokunnan ulkoreunoilla ja johon viittasin magneettikentän avoimella ’levymäisellä’ pyörteellä, jonka kaltaista virtausta tapahtuu myös Rodin coilissa.
The Rodin coil test
JLN Labs
http://jnaudin.free.fr/html/rcoil.htm
Tarkastellaan seuraavaksi Colerin keksintöä ja kartoitetaan potentiaalisia mahdollisuuksia ja periaatteita, joita voisi hyödyntää muissakin samankaltaisissa sovelluksissa.
Laitteen keksi saksalainen kapteeni Hans Coler ja ensimmäinen 10 watin malli näytettiin 1925. Siinä oli magneetteja ja pieni paristo, mutta ei muita voimanlähteitä kuin se, mitä hän kutsui Luonnon näkymättömän hiukkasmaailman avaruusenergiaksi.
Myöhemmin rakennettiin 70 watin prototyyppi ja perustettiin yhtiö Coler Gmbh. Sitten rakennettiin 5 kW laitteita, joilla ilmeisesti tuotettiin kolme vuotta sähköä Colerin kotiin ja laboratorioon.
Saksan laivasto kiinnostui laitteesta ja siitä tehtiin tutkimus ja virallinen raportti. Asiantuntijat tutkivat laitetta eivätkä löytäneet huijausta. Colerin todettiin olevan rehellinen kokeilija, mutta asiantuntevaa mielipidettä laitteen toiminnasta ei tehty. Kun sen toiminta oli varmistettu, se salattiin virallisesti.
http://peswiki.com/index.php/Directory: ... _Apparatus
Kuvassa näyttää olevan kuusikulmion muotoinen magneettipiiri, jossa torsioteoriaa tulkiten elinvoima tai oikeankäden torsiokenttäenergia virtaa myötäpäivään (sähköteorian mukaisesta etelänavasta sisään ja pohjoisnavasta ulos). Tavallaan magneettivirtaus muodostaa kuusikulmion muotoisen avoimen pyörteen, jossa elinvoima virtaa ylhäältäpäin katsottuna myötäpäivään. Tällaisella magneettisella ’antennilla’ voi ehkä vastaanottaa avaruusenergiaa.
Jos seuraava kela on tehty oikein (vastaa Geoff Egelin 1995 tulkintaa), niin kuparilanka on kierretty oikean käden torsiokenttäenergian tai elinvoiman kiertosuunnan mukaisesti. Kun elinvoima saavuttaa tietyn potentiaalin, se purkautuu sähkön kaltaisessa muodossa (Schiffer 1999, Constable 2008).
Katsotaan vielä sopiiko Les Brownin löytämät pyramidin sisäiset voimapisteet (1/3 ja 2/3 korkeutta) Colerin kelan johtaviin liitoksiin magneetin keskellä, kun oletetaan magneetin olevan kuin pyramidi, jonka kanta on etelänavassa ja kärki pohjoisnavassa.
Jos magneetin pituus on 100 mm ja liitokset ovat 30 mm etelänavasta ja 35 mm pohjoisnavasta, molemmat liitokset ovat lähellä noin 33 mm etäisyydellä olevia voimapisteitä. Etelänavan läheisyydessä oleva liitos, joka absorboi ja keskittää elinvoimaa on mahdollisesti sijoitettu hieman lähemmäs magneettista napaa, jotta kaikki sisäänvirtaus 1/3 pisteessä saadaan käyttöön ja pohjoisnavan läheisyydessä oleva liitos, joka toimii elinvoiman emittoijana on mahdollisesti sijoitettu hieman kauemmas navasta, jotta kaikki ulosvirtaus saadaan käyttöön ennen kuin se alkaa 2/3 pisteessä purkautua.
Mielenkiintoisia hypoteesejä, joiden varmistaminen vaatii kokeiluja ja mittauksia. Lukemani perusteella Coler on sanonut, että elektroni on etelänapa. Kun lauseen tulkitsee suuntaa antavasti, se sopii hyvin Donald Lee Smithin teorioihin, jotka puolestaan sopivat hyvin torsioteoria- ja elinvoimatulkintoihin.
Hans Colerin laitteessa kyseessä voisi olla kuusikulmion muotoinen magneettinen pyörre, jossa hyödynnetään magneettikentän puoleensa vetämää elinvoimaa (avaruusenergiaa), joka saadaan käyttöön magneetin tietyiltä alueilta, ja kun se saavuttaa tarvittavan potentiaalin, se purkautuu sähkön kaltaisessa muodossa ja systeemistä saadaan energiaa ulos enemmän kuin siihen laitetaan sisään. Ylimääräinen energia saadaan luonnollisen pyörretoiminnon avulla ympäristöstä ja se muuntuu laitteessa elektronivirraksi.