Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

Valvoja: Yllapito

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 28.01.2013 14:49

Kiitos hyvistä havainnoista! Nämä ovat kyllä mielenkiintoisia tutkimuksia ja opittavaa riittää.

Siirrytään hetkeksi Viktor Schaubergerin oppiin. Viimeisin ahaa-elämys syntyi katsellessani seuraavaa kuvaa tutkittuani sitä ennen Walter Russelin tieteellisiä piirroksia.

Kuva

Aikaisemmin olin ajatellut taimenen hyödyntämää veden virtausta yhtenä suhteellisen tasaisena pyörrevirtauksena (longitudinal vortex) sen sijaan, että olisin nähnyt sen pulssinomaisena monen pyörteen ketjuna. Tämän huomattuani taimen alkoi nousta mielikuvissani virtaa ylöspäin yhden ketjulenkin sisällä samalla kun ketju liikkui vastavirtaan. Toisin sanoen samalla kun joen tai puron vesi virtaa alaspäin, sen pulssinomaisen keskusvirran vaihe voi siirtyä ylöspäin ja jos taimen kytkeytyy sellaiseen vaihesiirtoon, sekin liikkuu virtaa ylöspäin. Toisaalta se voi olla taimen, joka synnyttää ylöspäin kulkevan vaihesiirron pulssinomaiseen keskusvirtaukseen.

Kuva

Voi sitä ilon määrää, kun nämä langanpäät saa selvitettyä niin, että käytännöllinen sovellus mahdollistuu. Toivotaan onnekkaita tutkimusvuosia.

Palaan tuohon mystiseen energiaan, jota voinee kutsua luonnon elinvoimaksi (orgone, chi, qi). Olen kerran nähnyt yin ja yang qi energioiden vuorokautista vaihtelua kuvaavan mielenkiintoisen taulukon, mutta sitä ei enää löytynyt. Toisaalta sen suhteen yhtä universaalia taulukkoa ei ole olemassakaan, koska vuodenajat ovat erilaisia eri leveyspiireillä. Tässä nyt kuitenkin kaksi ajatuksen virittäjää.

Kuva
Kuva
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 28.01.2013 20:55

Tässä vielä yksi sovellus, joka liittyy tuohon edelliseen vaihesiirto ajatukseen, joka voi liittyä jollain tavalla "taimenmoottoriperiaatteeseen" tai sitten ei.

US Patent #5,036,944

Abstract

An acoustic levitator includes a pair of opposed sound sources which have interfering sound waves producing acoustic energy wells in which an object may be levitated. The phase of one sound source may be changed relative to the other in order to move the object along an axis between the sound sources.

Kuva

Patentin on keksinyt Tom Danley (tehnyt töitä NASAlle, jossa hänelle myönnettiin 17 patenttia). http://www.prosoundweb.com/article/in_p ... nology/P1/

Koska patentti on mielenkiintoinen, tässä sen yleinen toimintaperiaate:

Kuvassa on kaksi vastakkaista äänilähdettä 10 ja 12, joissa on äänipinnat 14 ja 16, jotka tuottavat ääntä toisiaan vastaan x-akselia pitkin. Äänipinnat ovat mielellään koveria tai lautasen muotoisia, jotta äänet saadaan keskitettyä x-akselia pitkin hyödyllisenä keilana. Äänilähteet on yhdistetty yhteiseen oskillaattoriin 18 ja yhteen tai useampaan vahvistimeen 20, jotka tuottavat ääntä samalla taajuudella. Kuvan äänilähteet sisältävät monia pietsosähköisiä piikiekkoja 11, jotka vastaanottavat signaalin oskillaattorista 18. Piikiekot on painettu tiukasti sylinterimäiseen mäntään 13, joka on yhteydessä koveriin äänipintoihin 14 ja 16. Piikiekot laajenevat ja supistuvat voimakkaasti ja aiheuttavat värähtelyä mäntään ja äänipintaan.

Kun äänilähteitä 10 ja 12 ajetaan samalla taajuudella, niiden välille syntyy interferenssi aaltokuvio. Äänilähteitä ajetaan mielellään samalla voimalla, jotta saadaan yhdenmukainen interferenssikuvio. Kun ääniaalto 22 kohtaa ääniaallon 24 tietyissä x-akselin pisteissä, ne interferoivat ja tuottavat matalan akustisen paineen solmukohtia 26. Näitä solmukohtia on käytetyn taajuuden puoliaallon välein ja ne tuottavat akustisia kuoppia, joissa kiinteitä ja nestemäisiä kappaleita 28 voidaan levitoida vakaasti. Nämä solmukohdat tai energiakuopat tuottavat resultanttivoiman, joka pitää kappaleen 28 pitkittäisesti ja radiaalisesti paikoillaan. Jos tuotettu ääni on kyllin intensiivinen, kappaleita voidaan levitoida painovoimaa vastaan. (Patentissa puhutaan yli 120 dB äänestä, mielellään yli 150 dB).

Kun toisen äänilähteen vaihetta siirtää, solmukohta liikkuu akselia pitkin ja levitoitavaa kappaletta voidaan siirtää molempiin suuntiin akselia pitkin tasaisella tai muuttuvalla nopeudella. Nopealla edestakaisella vaihesiirtelyllä saadaan levitoiva kappale värähtelemään. Vaihetta kontrolloimalla voidaan helposti kompensoida myös lämpötilan vaihtelut, jotka vaikuttavat aallonpituuteen.

Äänilähteitä voi olla monella eri akselilla, jotka kohtaavat eri pisteissä, jolloin levitoitavaa kappaletta voidaan siirtää akselilta toiselle. Äänilähteiden amplitudia säätämällä voidaan tuottaa vaihtelevaa painetta levitoitavan kappaleen eri kohtiin, jolloin sitä voidaan muovata tai pyörittää. Keksinnön avulla kappaleita voi levitoida kolmiulotteisesti kaikkiin suuntiin.
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 29.01.2013 15:09

Palaan Viktor Schaubergerin havaintoihin ja ajatuksiin (saksasta englanniksi kääntänyt Callum Coats)

Natural phenomena, still undisturbed by human hand provide us with the clues to create a new kind of technology, for which a well-developed ability for observation is necessary. First we have to understand Nature if we wish to copy her systems of motion. As Wildmeister (Master of the Wilderness) in a remote forest reserve rarely visited by human beings, I was able to observe such events. Ultimately they led me to the discovery of implosion.

In the bright moonlight, which fell on the water at the right angle, every movement of the numerous fish could be discerned in the crystal-clear water.

Suddenly the fish scattered in all directions. The reason for their flight was the appearance of a particularly large trout which came up from below, made for the base of the waterfall and immediately began to swim around it. These movements, which seemed to describe the shape of an egg, were akin to those of the child mentioned previously, who swung on the swing in a naturalesque way. It seemed as though the trout was rocking itself to and fro in strongly pronounced looping movements. It was dancing a sort of reel in the swirling water. All at once it disappeared under the fall of water, which fell like liquid metal into the pond. The trout suddenly stood up on its tail and in the conically converging stream of water I perceived a wild movement like a spinning top, the cause of which was not immediately apparent. Having temporarily disappeared, the trout then re-emerged from this spinning movement and floated motionlessly upwards. Upon reaching the underside of the topmost curve of the waterfall it did a quick somersault in a high curve upstream (backwards like that of the child) and with a loud smack was thrown beyond the upper curvature. With a powerful flick of its tail-fins it disappeared.

Later on I often saw how trout playfully surmounted high waterfalls, in this case 6 meters (19ft) high. How and why they were able to do this, however, I only discovered years later as a result of other observations which happened one after another like a string of pearls.

Kuva
Schaubergerin hahmotelmaa "taimenmoottoriperiaatteesta".
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 30.01.2013 09:51

Kuinka alijäätynyt vesipisara muodostuu?

täälläkin on satanut vettä viimepäivinä (vaikka on 7 astetta pakkasta), joka kuitenkin heti jäätyy kun osuu auton tuulilasiin tai tien pintaan,

mutta tässä alla kuva Jukan versiosta (Viktorin heimcraftverkistä), Jussi onkin saanut nähdä tämän jo omin silmin.

Kuva

shaube1x.jpg

Yritin alunperin tehdä Clemin kopiota niillä ohjeilla mitä Keelynetissä oli aiheesta, myöhemminhän James T. Ray sitten kertoi minkälainen Clemin kone oikeasti oli, joten tämä minkä tein onkin ennemminkin öljyllä (ei käyvä) Viktor Shaubergerin Heimkraftverkki eli kotivoimalaitos, nyt kun jaksais vielä vaihtaa tän öljylaakerit vesiliukulaakereiksi niin voisin kokeilla tämän toimintaa vedellä.

tämä tosiaan muodostaa onton keskus-akseliputken sisään alipaineen kunhan se on ensin nestettä täynnä, keskipakoisvoima vetää kierukkaspiraalin ulkokehän suuttimista paineen ulkokehään, jos siellä putkistossa tapahtuu kavitointia tämän seurauksena, voisi tuloksena olla kiihtyvää pyörivää liikettä.

Öljyllä (Auringonkukkaöljy) kokeillessamme jotain kavitointia syntyi, koska koneesta alkoi nousta Usvaa, jotain outoa siis tapahtui, vaikka kone ei jäänyt itsenäisesti pyörimään, vaikka annoimme alkuvauhtia noin 1480 kierrosta minuutissa.

mä tein näitä kierukkaspiraali akseleita kaksi kappaletta (oikealle kiertävän ja vasemmalle kiertävän), siltä varalta että jos olisi vaikutusta lopputulokseen, Ei Ollut kun ei toiminut kummallakaan.
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja mikar » 31.01.2013 01:22

"Kuinka alijäätynyt vesipisara muodostuu?

täälläkin on satanut vettä viimepäivinä (vaikka on 7 astetta pakkasta), joka kuitenkin heti jäätyy kun osuu auton tuulilasiin tai tien pintaan,"

Tien pinnassa on aina jonkin aineen kiteitä, joten ilmeisesti lätäkkö tiellä jäätyy lukien kideinformaation hiekan jyväsistä yms.

Tuulilasi on amorfista, lasia/muovia, joten siellä ei ole sitä vastaavaa kideinformaatiota, joten olisi 100 % puhdas tuulilasi, niin siellä voisi kenties alijäähtynyt lätäkkö syntyä

Miksi sitten 100 % puhtaalle konepellille vesi jäätyy eikä alijäähdy, metallin kiderakenne indusoi kiteytymisen
http://en.wikipedia.org/wiki/Metal-indu ... allization
mikar
 
Viestit: 563
Liittynyt: 17.09.2009 17:56

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 31.01.2013 15:01

Kartoittaessani elinvoiman resonansseja jäljet johtavat kerta toisensa jälkeen Gizan suureen pyramidiin. Pyramidin kanta on 230.4 m (mitattu) ja korkeus noin 146.5 m (laskettu, kanta kertaa 0.636, toisin sanoen kannan puolittaja kertaa kultaisen leikkauksen neliöjuuri).

Viimeaikoina nämä mitat ovat tulleet vastaan:

[1] John Hutchinson kertoo videolla monien ilmiöiden tapahtuvan 22 – 24 cm aallonpituusalueella. Pyramidin kanta resonoi 22.5 cm aallon kanssa.

The Hutchison Effect
http://www.youtube.com/watch?v=llD26ZN8caY

[2] 500 Hz sähkömagneettinen aallonpituus on 599 580 m, jonka resonanssi (146.4 m) on hyvin lähellä pyramidin korkeutta.

T. Henry Moray developed a type of motor that would run on the zero point energy he was able to extract from the ambient scalar environment with his devices based on harmonic principles of high voltage omnipresent electricity utilization. The motor would operate without any apparent generation of heat of friction at over 500 revolutions per second, indicating a natural omnipresent ambient electricity harmonic of that frequency.

The latest controversy is the research of Yevgeny Podkletnov, who claims to have produced apparent levitation effects over a rapidly spinning superconductor disc, again rotating at the high speed of over 500 rotations per second, in the same range as the Moray and Keely frequencies.

Also noted are the claims of many researchers in the psychic field that there is a peak in the human energy aura at around 500 Hertz as well, slightly sharp of the high B natural. “Sometimes B sharp, never B flat, always B natural.” (B.J. Palmer)

Harmonic Resonance by Randall Cole ROFFE
http://www.rexresearch.com/articles/roffe.htm

[3] Trevor James Constable mainitsee haastattelussa 5.84 geodetic feet (1.80 m) pituuden, joka resonoi pyramidin kannan kanssa.

”This is the so-called Tesla-Bull, 5.84 geodetic feet in length, the same length as the antenna used on Tesla’s electric car in 1931. With a larger bore than a standard Bull, this variant softened and widened atmospheric response in the first tests.

... just a combination of geometry and velocity, which is the essential character of etheric weather engineering today.”

Borderlands Volume LII, Number 2, Second Quarter 1996.

[4] Ilmakehän orgonienergian Länsi-Itä suuntaisen liikkeen keskinopeus 4.1 km/h (1.139 m/s)

The Response of Orgonotic Instruments to Atmospheric Conditions by Heliognosis
http://www.heliognosis.com/rd.html

Ilmeisesti orgonienergian luonnollinen värähtely liittyy maan luonnolliseen sykkeeseen, erityisesti 7.83 Hz (±0.5 Hz) Schumannin resonanssiin.

Kun 1.139 m/s jakaa 7.83 Hz, saa vastaukseksi 0.145 m, jonka pitäisi olla maan elinvoiman sykkeen perusaallonpituus ja kas kummaa, se resonoi suuren pyramidin korkeuden kanssa (kun ottaa huomioon Schumannin resonanssin vaihtelun).

Kaiken edellisen perusteella eetteriin ja elinvoimaan liittyvissä vapaaenergiatutkimuksissa kannattaa kokeilla suuren pyramidin resonanssimittoja.

Schaubergerin kotigeneraattoriin liittyen tässä Esalta kopioitu kuva.
http://www.picssr.com/photos/esaruoho/page11

Kuva

Ilmeisesti kotigeneraattori toimii elinvoimaisella mineraalipitoisella vedellä kun sitä pyörittää jollain tietyllä resonanssinopeudella.

Kun laitetta tarkastelee yläpuolelta, vesi virtaa alaspäin myötäpäivään pyörien. Ilmeisesti putkiin muodostuu myötäpäivään pyörivät imupyörteet. Tällöin putkien keskuksessa on matalapaineista ilmaa tai lähes tyhjiö, jonka ympärillä on kerros kylmää vettä (negatiivinen varaus) ja sen ympärillä kerros lämpimämpää vettä (positiivinen varaus). Tällöin kupariputkien sisäpinnat saavat enemmän negatiivisen varauksen ja ulkopinnat enemmän positiivisen varauksen.

Kun roottoria pyöritetään vastapäivään jollain resonanssinopeudella, myötäpäivään pyörivä vesi kytkeytyy sähköisesti polarisoituessaan johonkin luonnonenergiaan, kuten painovoimaan. Näin ajateltuna kotigeneraattori muodostaa sähköisen pyörteen, joka resonoi painovoiman kanssa niin, että roottorin pyörimisliikkeestä voidaan ottaa vääntövoimaa hyötykäyttöön (kuten pyörittämään vaihtovirtageneraattoria).

Toimintaa voinee selittää monesta näkökulmasta. Voin olla väärässäkin, mutta joka tapauksessa generaattori toimii vedellä ja se muodostaa vesipyörteitä, jotka ovat sähköisesti polarisoituneita.
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja jussik5 » 31.01.2013 23:15

Olet varmaan tietoinen, että Gizan mitat ei päde tähän päivään.
Ainaskin mulla on ollut tieto että värähtelytaajuus on aavistuksen
muuttunut niistä ajoista. Eli kärkikulma on oltava jyrkempi.
Hyvä esimerkki on venäläisten kokeet pyramideilla, hyvinkin jyrkillä
kärkikulmilla.

Muuten samassa Esan kansiossa oli kuvia Kotigeneraattorin kakkostyypista.
Kuva

Viktorin kotigeneraattoria käytettäessä se toi aina ukkosilman paikalle.
Muutenkin he pelkäsivät sitä koestaa.

Vastaavanlainen Grenoblesta kotoisin olevan Gerard Renault.in kone
räjähti Pariisissa näytöksessä tappaen Gerardin ja hänen avustajansa.
Rakennuksesta lensi kaikki ikkunat pihalle ja liekit ulottuivat ovista
kadulle asti.
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 01.02.2013 09:27

Pyramideja on moneen tarkoitukseen. Ukrainalaisen tutkimusryhmän mukaan pyramidit, joiden kanta/korkeus on π/2, toimivat tieteelle uudenlaisen kentän resonaattoreina. He kutsuvat kenttää nimellä inerton field ja sen välittäjähiukkasia inertoneiksi. Kvanttimekaanisen teorian mukaan maa tuottaa inertonaaltoja, jotka liikkuvat maan säteen ja Itä – Länsi suunnassa.

Kuva

Pyramidit, joiden kanta/korkeus on π/2, toimivat inertonaaltojen optimaalisina resonaattoreina (vahvistimina), jotka pitävät aallot enimmäkseen pyramidin sisällä. Gizan suuri pyramidi vastaa optimaalista resonaattoria.

Kuva

Venäjän pyramidit, joiden tyypillinen kanta/korkeus on 0.5, toimivat inertonaaltojen säteilylähteinä (esimerkkinä tutkalla havaittu ionisoitunut pilari terävän pyramidin yläpuolella). Pyramidit voivat toimia myös avaruudesta tulevien inertonaaltojen vastaanotinantenneina.

Kuva

Pyramidit, joiden kanta/korkeus on > π/2, säteilevät inertonaaltoja lähinnä maan pinnan suuntaan.

On the way to disclosing the mysterious power of the great pyramid
http://www.gizapyramid.com/drv-article.htm

Seuraavista linkeistä löytyy Venäjän pyramidien todettuja vaikutuksia:

Pyramid of Life, Science & Technology
http://www.pyramidoflife.com/science.htm

International partnership for pyramid research
http://www.gizapyramid.com/russian/pyramids.htm

Schaubergerin kotigeneraattorin ukkosvaikutukset ovat kerrassaan mielenkiintoisia Reichin ja Constablen tutkimusten valossa (ukkospilviin on sitoutunut valtavasti orgonienergiaa).

Gerard Renaultin yhteydessä löytyi Schaubergerin seuraava selitys: Jos orgaaninen H (vety) purkautuu alaspäin, syntyy oikosulku ja ukkonen, kun taas ylöspäin purkautuva H tuottaa taivaallisen sähkömagneetin, joka aktivoi noin 40 000 mA ja lataa sillä taivaallisen plussan ja miinuksen, toisin sanoen pyörremyrskyn.
http://oriharu.net/ufophysics/schauberger.htm
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja Ville » 02.02.2013 19:08

Tässä nesteiden liikkumiseen liittyviä maanläheisiä yhteyksiä:

According to Viktor Schauberger the actual movement of the sap is not through osmosis as is previously supposed:

On many occasions I have already stated that the rising sap in the trees cannot be explained by the physical factors hitherto put forward alone, such as the effect of the external air pressure, etc., but that its explanation is to be found in the on-going metabolic processes in constant pulsation in every cell of the tree and is therefore a result of vital activity of the capillary tree-cell. Professor Kurt Bergel of Berlin came to similar conclusion in relation to the activity of the heart and the blood in animal life.


Callum Coatsin (1996, 243) mukaan elävöittävän sykkeen lisäksi luonnollisesti kasvaneen puun hienot kapillaarit edistävät mahlan elinvoimaista nousua. Kapillaarien halkaisija on hyvin pieni. Esimerkiksi luonnonlähteiden dynamiikkaan, pohjaveden korkeusvaihteluihin ja mahlan liikkeisiin liittyvässä kokeilussaan Schauberger käytti sisähalkaisijaltaan noin 0.4 mm kapillaariputkia (s. 131-133).

Kun mahlan sisältämä hiilihappo lämpiää, se muuttuu hiilidioksidikupliksi, jotka sulkevat kapillaarit ja pumppaavat mahlan puun ylimpiin latvoihin. Nämä kuplat täyttävät kapillaarit kuin nousevat korkit jotka työntävät edessään mahlapaketteja. Näin mahla voi nousta esimerkiksi tasmanialaisessa saarnissa 91 metriä korkealle. Mahlan nousu ei voi johtua vain osmoosista, jonka absorboiva nostotoiminto on rajallinen, eikä vain mekaanisesta imusta. On osoitettu, että imun avulla putkessa olevaa vettä ei voi nostaa 9.81 metriä korkeammalle.

Kuva

Mahlan nousu tapahtuu päivällä, jolloin puu hengittää fotosynteesin avulla happea ulospäin. Yöllä mahlan liikesuunta kääntyy ja puu hengittää happea sisäänpäin ravitakseen juuriaan ja rakentaakseen runkoaan. Kun aurinko laskeutuu, lämpötila putoaa ja dynaamisen energian taso laskee.

Tämä käynnistää mahlan vetäytymisen, joka jäähtyessään tiivistyy ja vetäytyy alaspäin kohti laskevaa aurinkoa ja juuristoa. Kun hiilidioksidikuplat tiivistyvät ja alkavat vajota, latvuston mahlakanavat ja kapillaarit tyhjenevät ja syntyy osittainen biologinen tyhjiö. Sen imuvoima vetää alaspäin fotosynteesin avulla syntyneet sokerit ja tärkkelyksen, sekä hapen, typen, hiilidioksidin ja muut kaasut lehtien pienenpienistä huokosista juurihaiveniin asti. Siellä ne yön ajan ravitsevat puun elintoimintoja ja antavat rakennusmateriaaleja puun kokonaisuudelle. Kun latvusto ja runko jäähtyvät, juuristo lämpenee, ja toisin päin. Tällä tavoin maaperä pysyy lämpimänä yöllä ja talvella, ja viileämpänä päivällä ja kesällä. Näin maaperässä ei tapahdu liiallisia lämpötilan vaihteluja, jotka ovat vahingollisia mikro-organismeille humuksen elämää antavassa kerroksessa.

Callum Coats 1996. Living Energies. An Exposition of Concepts Related to the Theories of Viktor Schauberger. Great Britain: Gateway books, 131-133, 243.
Ville
 
Viestit: 927
Liittynyt: 03.09.2012 20:50

Re: Usvan salaisuus ja muita mysteerejä

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 03.02.2013 10:47

Kiitokset Villelle ansiokkaasta luonnonsalaisuuksien selvittelytyöstä,

alla kuva joka on muokattu kahdesta Esaruohon albumista löytyneestä Heimcraftwerk kotivoimalaitosta esittävästä kuvasta
Edit, tulipas iso kuva, kohta numero 6 ei näy, mutta se on kuitenkin oikeanpuoleisessa kuvassa siinä missä sininen nuoli.

Kuva

heimcraftw3.jpg

haluaisin lähemmin tarkastella kyseisen osan yksityiskohtia, olen ne kommentoinnin helpottamiseksi numeroinut yhdestä- kymmeneen,

Toivottavasti Esaruoho ei vedä hernettä nenään tästä kuvanmuokkauksesta ;)

Kohdassa 1. näkyy akselin pää, arvioisin sen paksuudeltaan noin 30 milliseksi

Kohdassa 2. näkyy alumiininen hihnapyörä tämän 30 millisen akselin päällä.

Kohdassa 3. näkyy isompi alumiininen hihnapyörä arviolta noin 40 millisen putkiholkin päällä, putkiholkki jatkuu...

Kohdassa 4. Putkiholkki jossa näkyy olevan soikeita reikiä (pitkänomaisia reikiä noin 6 kpl) jatkuu suutinkehän alalaippaan asti.

Kohdassa 5a, 5b, 5c. Näkyy suuttimien ulostulot suutinkehän alalaipassa ulkokehällä.

Kohdassa 6 (sininen nuoli kuvassa). näkyy jälleen koko rakennelman läpi johtava noin 30 mm paksuinen akseli.

Kohdassa 7. näkyy kierteenä laskeutuva kupariputki (arviolta noin 8 - 10 mm paksuinen) joka päättyy alalaipan suuttimeen.

Kohdassa 8. näkyy vesilaakerin pinnassa hyvin tiheä kierre, luultavasti siinä on samalla tiivistyspinta laitteen runkoon nähden

Kohdassa 9. näkyy juuri ja juuri hahloavaimen paikka jolla kierre suljetaan.

Kohdassa 10. näkyy kolmas alumiininen hihnapyörä rakennelman läpi menevässä 30 mm akselin päässä.


Arvoitukseksi minulle kuitenkin edelleen jää, mistä aukosta vesi nousee kohdan 4. reijistä ylös tuonne kohtaan 7, kupariputkien alkulähtökohtaan?


omassa Clem/Shauberger virityksessä minä käytin onttoa keskusakselia, joka melkein muuten on samankaltainen kuin tämä Heimcraftwerkki, paitsi että minun spiraaliputket on vain ruostumatonta terästä.

Lisähuomio, veden käyttäytymiseen Kelvinin vedellätoimivaan hankaussähkökoneeseen josta puhuttiin toisaalla tässä foorumissa, veden sähköstaattinen varautumiskyky on parhaita mitä tunnetaan, siis sen dielektrisyys vakio on luokkaa 80.

Ymmärrän hyvin väitteet joissa kerrotaan vesipyörteen sisään muodostuvaan varausgradienttiin.

jännite ero pyörteenä virtaavassa vedessä voi hyvinkin nousta kilovoltteihin per millimetri.
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

EdellinenSeuraava

Paluu Vapaa keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron