Könnin tekniikka

[jussik5]

Senverran mitä mää oon lukenu niin Jaakkoo Strand (Strandois) synty 1721 ja kuoli 1794 joten
näitten vehkeitten esiinmarssi tapahtui siinä jossain välillä, luultavasti 1700 luvun ihan loppupuolella.
Kukaan ei taida tietää päivämäärää, kun Strandois, Ranto tai Strand nimisiä kelloja ei oo säilyny yhtään kappaletta.
Nimihän muuttu senjälkeen Königsbäckiks (Könni)

[Vipunen]

Dokumenttielokuva Könnin mestareista ja heidän kelloista sekä sepäntöistä. Filmit on kolmessa 15 min. jaksossa:

http://konninsuku.kuvat.fi/kuvat/V+I+D+ ... in+kellot/

Ilmajoen Könnit ja Könnin kellot

Suomen Yleisradion televisio-osasto otti v. 1963 yhteyttä Könninsuvun edustajiin Könnin mestareita käsittelevän dokumenttiohjelman tekemisen merkeissä.

Toimittajana alunperin puolen tunnin ohjelmaksi suunnitellussa tv-ohjelmassa oli Veikko Roivas.

Ohjelmaa tehtiin mittavan tekijäkunnan voimin mm. juhannusviikolla 1963, jolloin kuvauksia tehtiin päivittäin Yli-Könnillä Ilmajoella. Kuvauksia tehtiin myös muualla Ilmajoella, Vaasan museossa ja Helsingissä, jossa kuvattiin erityisesti Valtioneuvoston tornikelloa.

Mestari-Könni Kosti Könni ja I oltermanni Yrjö Könni esiintyvät ohjelmassa, samoin sen hetkisiä kellontekijöitä kuvattiin ja haastateltiin töidensä parissa. Aineistoa kertyi niin runsaasti, että tv-ohjelma valmistui 45 min pituisena. Ohjelma sai ensiesityksensä jälkeen runsaasti kiitosta katselijoilta ja se esitettiinkin uusintana 1965.

Ohjelma löytyi YLEn arkistosta näin 50 v ensiesityksestä. Ohjelma on katsottavissa kolmessa osassa. Selostaja Kauko Saarentaus, kuvaussuunnittelija Kimmo Simula, äänisuunnittelija Pentti Vanhanen, ohjaaja Veikko Roivas.

[Vipunen]

Taltioin joskus Itämaankiitäjien sivuilta siviilin kirjoittaman vaskenvalukurssin ja valamisen ohjeet. Sattumoisin löysin Nurmon Pelttarin Juho Tiisijärven vasken valamisesta kertovaan elokuvan. Osaaminen on välittynyt Juha jaakonpoika ja Juha Juhonpoika Könniltä. Elokuva on mykkä ja asiantuntijana siinä on Kustaa Vilkuna.

http://vstr1.nebula.fi/?id=5120883-1251 ... 80&a=1&p=1

Nurmon kotiteollisuusaloista valtakunnallisestikin merkittävä oli metallituotteiden valmistus valamalla. Tuotteiden raaka-aineena käytettiin pronssia ja messinkiä, joiden kansanomainen yhteisnimitys oli vaski. Nurmossa vaskenvalajia kutsuttiin pelttareiksi. Vaskesta valettiin eniten kulkusia ja soivia kelloja aisakelloista vellikelloihin sekä hevosvaljaiden osia. Vanhimpia merkittäviä pelttareita olivat Ilmajoen Könnin mestareilta oppinsa saaneet Jaakko Ojala (Kantolan seppä) ja kelloseppänäkin toiminut Juho Jaskari (Typpälehen seppä) sekä isältään oppinsa saanut metallialan monitaituri Juha Kaunismäki. Hän aloitti valutyöt jo 13-vuotiaana ja lähti 20-vuotiaana täysinoppineena valajana hakemaan lisäoppia Peräseinäjoen monitaitoiselta Salomon Ala-Kortesmaalta, joka valutöiden lisäksi oli hopea- ja kultaseppä ja teki pyssyjäkin. Myöhemmin Juha Kaunismäki tekikin kellosepille kellojen kuoria. Vuosisadan lopulla hän teki myös yksi- ja kaksipiippuisia pistooleja sekä revolvereja. Kaunismäki opetti valajan työn ainakin seitsemälle oppipojalle. Vilkkaimmillaan Nurmon vaskenvalanta oli 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, jolloin työtä riitti parillekymmenelle pelttarille. Välittäjät kuljettivat työn tuloksia myytäväksi aina Itä-Suomeen saakka. Paluukuormana välittäjät toivat valajille romumetallia raaka-aineeksi. Pelttarit toimivat 1890-luvun alkuun saakka myös teollisuuden alihankkijoina toimittamalla Seinäjoella sijaitsevalle Östermyran ruutitehtaalle mustaruutirakeiden hionnassa käytettäviä pieniä metallikuulia. 1900-luvulla Nurmon valutuotanto väheni. Pentti Virrankoski arvelee syyksi toisaalta hevoskulttuurin taantumista ja toisaalta messinkituotteiden teollisen valmistuksen tehokkuutta. Nurmon viimeiset merkittävät pelttarit työskentelivät vielä vuonna 1940.

Savujunalla Koskenkorvalle:

http://www.youtube.com/watch?v=HEYgoKjs ... e=youtu.be

[Vipunen]

Ensimmäisiä könninkellojen koneiston rattaita tehtiin puusta, seuraavaksi valamalla ja kun puoliautomaattinen keervärkki kehitettiin Könnillä toisen mestarin aikana, koneistojen valmistus nopeutui huomattavasti. Könnille oppipoijaksi mennyt valmisti ensimmäisenä yksiviisarisen kellokoneiston ja jos mies kelpuutettiin muiden sepäntöiden ohella kelloja valmistamaan, seuraavana tämä valmisti itselleen keervärkin joka sitten periytyi isältä pojalle niin kauan kun jälkeläiset ylipäätään kellon koneistoja osasi ja halusi valmistaa. Ajan muuttuessa myös koneet muuttuivat, tuli käyttöön sorvi ja jyrsinkone sekä pylväsporakone. Kuusa oli edelleen vanha mallikappale, jonka mukaan koneistys tapahtui. Nykyisin kellokoneisto voidaan valmistaa 3D tekniikalla tai tietokoneavuseisella cad/cam koneistuksella. Käytännössä työ voidaan toteuttaa täysin automaattisesti niin, niin ettei eri työvaiheisiin ihmisen tarvitse enää koskea, jopa kokoonpanoa myöden. Könnin kuokkamies on tällöin valjastettu tekemään kaikki välivaiheet työt, kappalaiden siirrosta alkaen koneiston kasaamiseen ja pakkaamista myöden:


https://www.youtube.com/watch?v=htErYky ... e=youtu.be


http://www.matesla.fi/mamselli/kelloani_012.swf

[siviili2003]

Jos oli Könni kuuluisa kuokkamiehestään, niin mistäpä oli naapurikyläsi Kurikka?

[Vipunen]

Sinullahan on näkijän lahja . Latasin hetki sitten kurikalla kurikointia juutupeen:

https://www.youtube.com/watch?v=Q2SXN8q ... e=youtu.be


Tuossa aikaisemmin olit jo kirjoittanut Kainuun muinaisista kuninkaista, tässä hieman jatkoa sille. Siihen aikaan kun Kurikka oli vielä Nenättömänkylä, se kuului vielä muinaiseen Kainuuseen. Ruotsi oli alkanut 1200-luvulla hiljaisen hivuttautumisen ja valloitustyön Turun seudulle "Suomi" nimiseen plänttiin, joka käsitti tuolloin pelkästään Aurajoen suulle perustetun kauppapaikan. Seuraavien vuosisatojen aikana Ruotsalaiset perustivat kauppapaikkoja, kirkkoja ja linnoituksia jokisuistoihin, Porvoonjoen suulle Uudellemaalle, Kokemäenjoen edustalle Poriin pitkin länsirannikkoa. Sisämaahan näillä ei ollut mitään asiaa ja jos sinne eksyvät, siinä kävi huonosti. Kyrönjoen suuhun perustettiin Korsholma 1300-luvulla, vaikka vanhastaan kauppapaikka viellä tuolloin oli ensin Isossakyrössä. Maan kohoamisen myötä meri etääntyi ja kauppapaikat siirtyi seuraavaksi Tervajoelle, sieltä Vähäänkyröön ja Korsholman rakentamisen aikoihin Merikaartoon. Kauppiaat olivat pääasiassa saksalaisia, hollantilaisia, ruotsalaisa ja venäläisiä. Ruotsalaiset asuttivat saaria joista tuli vesijättömaita ja mistä Iso- ja Vähäkyröläiset eränkävijät karkotettiin. Maan nousu mahdollisti koko rannikon uudella ruotsinkielisellä väestöllä asuttamisen, myös "pakanoiden" käännytystyön avulla paikallista väestöä kastettiin uuteen uskoon. Esimerkiksi Turussa kastettu hämäläinen hyppäsi Hämeenlinnan liepeillä olevaan Katumusjärveen ja kääntyi takaisin alkuperäiseen uskoonsa. Muinaisen Kainuun aika päättyi 1595 solmittuun Täyssinän rauhansopimuksen jälkeen, kun Ruotsin kuningas Sigismund ja Novgorodin Tsaari Fjodor Ivanovitsi loivat rajalinjan Laatokalta jäämerelle.

Ja me Ruotsin suuret lähettiläät, mahtavan herramme kuningas Sigismundin ja Ruotsin valtakunnan puolesta antaneet takaisin suurelle herralle, tsaarille ja suuriruhtinaalle, Fjodor Ivanovitsille, koko Venäjän itsevaltiaalle, hänen tsaarillisen korkeutensa perinnön, Käkisalmen linnan kaikkine sen maineen ja tiloineen, jotka vanhastaan tätä ennen ovat kuuluneet Suuren Novgorodin alaisuuteen sellaisina kuin kuningas Juhana ne valloitti. Ja tämä rauha tulee mahtavimman kuninkaamme ja koko Ruotsin valtakunnan ja suuren herran, tsaarillisen korkeuden väen kesken niin pitää, ettei Ruotsista, Suomesta, Virosta tai Lapista tai Kainuusta, eikä mistään niistä linnoista, jotka sijaitsevat eri kohdin pitkin rannikkoa kaikkialla Ruotsin valtakunnassa, minkäänlaista sotaa eikä myöskään vahinkoa aiheuteta Suurelle Novgorodille ja Novgorodin linnoille, Ivangorodille, Jaamalle [nyk. Kingisepp], Kapriolle, Käkisalmelle, Pähkinälinnalle, Laatokalle eikä koko Novgorodin läänille ja maille eikä Pihkovalle ja Pihkovan linnoille, läänille tai maille, eikä Kolmogorodin linnoille ja koko Vienan maille mukaanlukien Solovetskin luostari, Suma, Kargopol ja koko Kargopolin maa sekä Kuollan linnat kaikkine lääneineen merenrantaa pitkin, niin että mitään sotaväkeä, pientä tai suurta, maitse tai vesitse, ei niitä vastaan lähetetä eikä mitään väkivaltaa tapahdu.

Vastaavasti Suuresta Novgorodista tai Pihkovasta, eikä myöskään Novgorodin tai Pihkovan linnoista, kuin myös Käkisalmesta ja koko Novgorodin ja Pihkovan maalta tai Kolmogorodin ja Vienan mailta, eikä Kuollasta ja muusta paikasta pitkin merenrantaa, mitään sotaa ei aloiteta tai vahinkoa missään määrin tuoteta Ruotsin valtakunnalle, Suomelle, Viipurille, Savonlinnalle tai muille linnoille ja lääneille, jotka Suomessa sijaitsevat, eikä Viron ruhtinaskunnan linnoille Narvalle, Weissenbergille, Tolsborgille, Räävelille, Wittensteenille, Lodelle, Leallille, Haapsalulle, Padikselle, Borckholmille, Nyslottille tai Fickellille, eikä Kainuulle eikä millekään alueelle merenrantaan pitkin, taikka Lapille, ja mitään sotaväkeä, suurta tai pientä, maitse tai vesitse sinne lähetetä eikä mitään sotaa tai väkivaltaa kummaltakaan puolelta käytetä.

Kainuu nousi kapinaan seuraavana vuonna 1596 jota on myös kutsutaan nuijasodan nimellä, kun "talonpojat" hoksasivat mitä oli tapahtunut ja kun Suomen sekä Viron käsynhaltija Klaus Fleming alkoi pomottamaan heitä. Marraskuun 25. päivänä 1596 päättivät Kainuun suomenkielisten pitäjäin talopojat lopettaa linnaleirin maksamisen Suomen aateliston sotaväelle ja puolustaa päätöstään asein. Kapinan tarkoituksena oli itsenäisyyden puolustaminen ja siinä vaiheessa erityisesti Suomen aateliston ja ratsutilallisten linnaleirin avulla keräämän omaisuuden hankkiminen takaisin. Kapina kukistettiin verisesti, mutta ennen sitä se ehti laajentua yleiseksi kansannousuksi Kainuussa (nyk. Pohjanmaalla), Hämeessä ja Savossa.

"Oulun linna" oli merkittävä kauppapaikka Oulujoen suulla 1500-luvulla ja vasta 1590 Ruotsin sotilaiden sillanpää sotaretkilleen Vienan Karjalaan. Varsinaisesti linna rakennettiin samoihin aikoihin kuin Kajaanin linna. Kainuu oli 1500-luvulla levotonta rajaseutua, jonka asuttamisesta sekä Ruotsi että Venäjä kilpailivat. Kajaanin linna rakennettiin 1600-luvun alussa Ruotsin valtakunnan koillisosan turvaksi ja hallinnolliseksi keskukseksi. Kaukainen erämaalinna toimi myös vankilana ja karkotuspaikkana aikakauden poliittisille vangeille, joista tunnetuimpia ovat historioitsija Johannes Messenius ja runoilija Lars Vivallius.

Lopullisesti muinainen Kainuu liitettiin Ruotsin kruunun alaisuuteen autonomisena "kreivikuntana", kun Kaarle herttua kruunattiin Sigismundin kuoleman jälkeen kuninkaaksi.

Vahvistuttuaan otteensa Ruotsin kruunusta, Karl IX eli Kaarle herttua lisää tittelikseen 'King of the Caijaners' eli Kainuulaisten kuningas viitaten sillä Kainuuseen ja sen asukkaille. Alue on muualla tunnettu nimellä Kvenland ja hän käytti sitä nimeä ensimmäisen kerran 16. maaliskuuta 1607. Kvenland nähdään olleen erillään muusta Suomessa jo pitkään.

Having strengthened his hold on the Swedish crown, Karl IX adds the title 'King of the Caijaners', referring to the inhabitants of Kainuu, otherwise known as Kvenland, apparently using the title for the first time on 16 March 1607. However, Kvenland is recognised as being distinct from the rest of Finland for a long time to come.

Pohjanmaaksi muuttunut Kainuu oli vielä autonominen alue Ruotsinvallan aikana ja jostain syystä useaan kertaan Venäläisten hyökkäyksien ja ryöstön kohde. Kartalta "Kainuu" ja Nenättömänkylä sekä Nenättömänjärvi katosivat 1755 jälkeen Isojaon muuttaessa paikallista nimistöä. Lopullisesti autonominen Kainuu liitettiin Suomen suurruhtinaskuntaan 1809 Suomen sodan jälkeen Venäjän tullessa isännäksi.

Vuodelta 1662 ensimmäinen painettu kartta Suomen suuriruhtinaskunnasta. Julkaisija alankomaalainen kartankustantaja Joan Bleau. Kartta pohjautuu ruotsalaisen Anders Buren (Andreas Bureus) kartta-aineistoon. (Fredriksonin karttakokoelma, Jyväskylän yliopisto) Oheisesta kartasta on nähtävissä se, mikä ennen oli kainuulaisten valtakuntaa pohjoisessa ja Ruotsin puolella Nordbottenissa ja Norjan Riiassa, oli nyt karjalaisten ja Novgorodin hallussa. Tästä on olemassa myös maininta "Seitsemän kymen Karjalasta" joka käsitti 1200-1300 luvulta saakka seitsemän jokea Torniosta alaspäin. Humpuuki wikipedia kertoosen näin:

Seitsemän kymen Karjala on historiantutkijoiden aiemmin käyttämä, nykyisin hylätty käännös venäjänkielisestä nimestä Semidesatskaja Korela, joka on novgorodilaisten 1200- ja 1300-luvuilla käyttämä nimitys Pohjois-Pohjanmaan rannikosta. Karjalaiset pitivät aluetta siihen aikaan omana nautinta-alueenaan. Semidesatskaja Korelan sanatarkka käännös on Seitsemän kymmenen tai Seitsemän kymmenkunnan Karjala. Nimen on aiemmin tulkittu olleen väärin ymmärretty käännös oletetusta karjalaisesta nimestä "Seitsemän kymen Karjala". Alueen "seitsemän kymeä" olisivat olleet Kemi-, Simo-, Ii-, Kiiminki-, Oulu-, Siika- ja Pyhä­joki. Tällaisen karjalaisnimen olemassaolosta ei kuitenkaan ole todisteita. Nykyisin yleensä katsotaankin, että venäjänkieliseen nimeen ei sisälly käännösvirhettä, vaan se viittaa kymmenkunta-hallintoyksikköön tai kymmenysmies-virkailijaan.

Huomaatko kuinka totuus vesitetään



Kartta: http://www.nic.funet.fi/pub/sci/geo/car ... kk0038.jpg


Niin nimi "Kurikka" tarkoittaa pyykkikarttua, pyykkinuijaa. Kurikka, Rinta-Kurikka ja Vähä-Kurikka rakennettiin Kyrönjoen rantatöyrälle ja niiden vastarannalla oli Kurikan kappeli. Kurikan vanhimmat rakennukset on vielä olemassa ja 1600-luvun paikkeilta. Samuli Paulaharjun mukaan kun Kurikkaan suunniteltiin ensimmäistä kappelia, pitäjän nimeksi mietittiin Kylmäjyrää tai Kurikkaa. Olisihan Kylmäjyrä sentään komia nimi mutta toisaalta hieman karskeakin...

[Nelikulma]

Muistelin, että tälläkin foorumilla on kirjoitettu suomalaisen kelloseppämestari Lauri Helskeen tekemästä huipputarkasta raekellosta.

Paikallislehti Sydän-Satakunta (ehkä muissakin konsernin lehdissä) kirjoitti 14.3.2016 kellon nykytilasta. Kello on museossa ajautunut rappiotilaan: ei ole käynyt pariin vuosikymmeneen, rikkoutunut lasikupu on vaihtunut muoviseen ja mekanismit muutenkin perusteellisen huollon ja siistimisen tarpeessa.
Nyt näyttää kuitenkin valoisammalta. Harjavaltalainen eläkkeellä oleva kelloseppä Matti Viherranta on saanut kellon työpöydälleen perusteelliseen remonttiin. Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, vaan kelloharvinaisuuden kunnianpalautus on aktivoinut kollegoiden tukea kautta maan.
Valmistumispäivästä ei ole tarkempaa tietoa. Aluksi ajateltiin, että ensivuoden puolella voisi olla, mutta saattaa kuulemma mennä parikin vuotta. Pääasia, että lopputulos on hyvä.