Vetyä vedestä?

Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja hvirtanen » 27.09.2009 19:54

Vedestä voi valmistaa vetyä tasavirralla.

Mutta vetyä syntyy melko hyvällä hyötysuhteella myös nostamalla veden lämpötilan todella korkealle, yli 1000 asteen. Sellaisiin lämpötiloihin pääsee esimerkiksi käyttämällä auringon säteilyä kokoavia peilejä tai linssejä.

Kun vetyä tehdään vedestä sähkövirralla, vedyn erottelu hapesta on helppoa, toisen kohtion luona syntyy vetyä, toisen luona happea. Mutta lämpöprosessissa vety ja happi syntyy samassa kohdassa ja seos on varsin helposti räjähtävä. Vedyn erottaminen ei ilmeisesti ole ihan helppoa, enkä tiedä kenenkään siinä järkevään hintaan onnistuneen ainakaan teollisessa mittakaavassa.

Pari vuotta sitten mieleeni tuli, että jospa ei yritettäisikään erottaa vetyä ja happea toisistaan varastointia varten vaan poltettaisiin helposti räjähtävä seos heti esimerkiksi moottorissa.

Olen julkaissut tämän ajatuksen yhdellä keskustelufoorumilla jo aiemmin, mutten tiedä josko kukaan on yrittänyt tehdä kokeita. Minullakin olisi pari pientä linssiä ja yksi 80 cm:n peilikin kokeiden tekemiseen (ei ehkä aivan tapeeksi tehokkaat, mutta tehokas peili löytyy esimerkiksi Jyväskylän yliopistolta, mihin olen sellaisen varastoinut) , muttei oikein tiloja ja muita laitteita. Missähän kokeiltaisiin?

Toinen asiaan liittyvä ajatus:

Mahtaakohan vedyn erottelu vedestä sähkövirralla huonontua vai parantua, jos vettä lämmitetään esimerkiksi lähelle sataa astetta? Kukahan testaisi?
Viimeksi muokannut hvirtanen päivämäärä 27.09.2009 21:39, muokattu yhteensä 1 kerran
hvirtanen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 27.09.2009 18:36

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja penttinen » 27.09.2009 20:08

Kato morjesta. :)

Mitenkähän käy? Siis jos meillä on huoneen lämmössä vettä, ja sen hajoittamiseen vedyksi ja hapeksi tarvitaan määrä X sähköenergiaa.
Nyt jos nostetaan veden lämpötila vaikka 500 asteeseen, niin tarvitseeko prosessi enään yhtä paljon sähköenergiaa, vai jotain vaikkapa 0,5X. ??

Jos näin on, sovelluksia löytyisi todella paljon. mm.polttomoottorin pakokaasun hukkalämpö.... Voiko tämä olla näin helppo yhtälö ???
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja penttinen » 27.09.2009 20:40

Poimintoja alla olevasta linkistä:
"Hot Elly –prosessin hyötysuhteeksi on arvioitu n. 92 %. Kohonnut hyötysuhde johtuu siitä, että
korkeammissa lämpötiloissa voidaan suurempi osa elektrolyysin vaatimasta energiasta tyydyttää
lämpöenergialla."

http://www.tkk.fi/Units/AES/courses/crs ... aminen.pdf

Eli näyttäisi mahdolliselta. Nyt kun muistelen, niin olen mietinyt asiaa joskus..

"Alemmassa lämpötilassa tarvitaan monimutkaisempia reaktioketjuja. Suora hajottaminen on tasapainoreaktio, jonka tasapaino alkaa olla merkittävissä määrin vedyn ja hapen puolella vasta noin 3000 asteen lämmössä."

Hmm.. käytännössä tämä menee miten?

Vesi on saatava aurinkopeileillä kuumaksi. Tuollainen 1000 astetta ei liene vaikea tavoittaa. Mutta mikä meteriaali kestää tuossa lämpötilassa, kun .. niin. Vesihän on höyrynä noissa lämpötiloissa. Mites nyt sitten höyry saadaan johtavaksi, jolloin sähkö hajotaa veden? Surella jännitteellä pieniä salamoita metallilevyjen väliin? Vai pitääkö veden olla nestemäisenä, joka vaatisi vankat rakenteet. Hapon kestävä teräs lienee oikea vaihtoehto, mutta kestääkö se kovan paineen vaikkapa tuhannessa asteessa.

Nyt pitäisi saada jonkinlainen käyrä, jossa olisi veden hajoamisen vaatima energia sähköllä. Siihen sitten sähkön kulutus eri lämpötiloissa verrattuna vakioon kaasuntuottoon.

Jukka, oliskos tietoa? sinullahan noita kennoja on ollut käytössä?
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja jussik5 » 27.09.2009 20:51

Morjesta

Silloin taannoin kun tuli HHO.n kanssa läträttyä niin lämpötilan nousu oli elektrolyysissä suoraan verrannollinen vetyhappimäärän tuotokseen.
Muistaaksen silloin kun sitä testailin niin yks Kanadanpoika teki samaan aikaan juuri noita vastaavantyyppisiä kokeiluja pakokaasulämmöllä ja se huomasi suoran yhteyden rosteriaineksen nikkelipitoisuuteen l. mitä enemmän nikkeliä oli sitä enemmän sai aikaan vetyä ja happea, olisko toiminu nikkeli jonkinlaisena katalyyttinä.
Lähdettä en näin pitkän ajan kuluttua löydä kyllä enää mistään, jossain itellä voi olla jotain tallennettuna.

T Juha

*^^^^^^^^*
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja penttinen » 27.09.2009 21:52

Itse pelasin pakokaasun kanssa myös. Mutta kohteena oli Pantone
http://www.saunalahti.fi/lvihalli/muut%20sivut/pantone

Siinä yhteydessä tuli mietittyä parahultaisesti vedyn muodostumista.

Hitto, kun olis jotain teoreettista edes noista lämmön/sähkön kulutuksesta prosessissa. Tuo nikkeli.. Hmm.. Aisin 316 laatu on haponkestävää, ja sen nikkelipitoisuus on ?
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja jussik5 » 27.09.2009 21:57

316L nikkelipitoisuus on 10,7 prosenttia, mutta ysinollanelosessa on 25
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja hvirtanen » 27.09.2009 22:01

Oli kirjoitettu yllä:

"Suora hajottaminen on tasapainoreaktio, jonka tasapaino alkaa olla merkittävissä määrin vedyn ja hapen puolella vasta noin 3000 asteen lämmössä."

Ihan samaa minäkin muistelen. Mutta sitten prosessi alkaakin olla hyötysuhteeltaan aika hyvä...

Luulisin että paras mahdollisuus korkeita lämpötiloja kestäville aineille on keraamiset aineet. Elikkä poltettua savea ja posliinia...

Aikoinaan hankimme kokeiluihin armeijan poistomyynnistä vanhan valonheittäjän peilin. Se on hiottua lasia, 150 cm läpimitaltaan ja hyvin tehty. Teräskin suli.

Vedyn tuotantoa emme silloin saaneet kokeilluksi. Peiliä käytettiin Jkylän yliopistolla esittelemään opiskelijoille auringon energian tehoa. Nyttemmin se on kuulemma fysiikan äänilaboratorion seinällä, parabolisella peilillä kun voidaan ääniäkin koota kaukaa...

Eiköhän armeijan varastojen poistomyymälöistä näitä vieläkin löydy. Sen yhden toimme Lylystä, ja se maksoi muistaakseni muutaman sata markkaa tai oliko vain sen yhden sata markkaa.

- hvirtanen
hvirtanen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 27.09.2009 18:36

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja hvirtanen » 27.09.2009 22:15

Itse pelasin pakokaasun kanssa myös. Mutta kohteena oli Pantone
http://www.saunalahti.fi/lvihalli/muut%20sivut/pantone


Joo. Nuo vesitankit on ihan selvästi ilmoitettua huuhaata, mikä paljastuu siitä, että pitäisi käyttää etelä-pohjoissuunnassa aikansa... Tuo huuhaan julkaisija on ollut sen verran rehellinen ja ystävällinen, että on laittanut tuon 'pienen' vihjeen, ettei lähde mokomaa kokeilemaan.

Magneettigeneraattorien rakennusohjeiden julkaisijat ei yleensä ihan suoraan sano jutun olevan silkkaa petosta... mikä aiheuttaa sen, että monet on alkaneet niitä rakennella... :roll:
hvirtanen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 27.09.2009 18:36

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja penttinen » 27.09.2009 22:25

muta miten ratkaistaan tämä sähkö-höyry-ongelma. Ajatus olisi käyttää kuitenkin matalampiakin lämpötiloja kuin 3000ºC. Vaikka tuhat ja sähköllä loput.
Siis pitääkö vesi olla nesteenä, jolloin paine olisi valtava, mutta elektrolyysi helppo. Vai höyrynä, jolloin paine olisi matala ja elektrolyysi vaikea.
Siis kyseessä olisi ylikylläinen vesihöyry, siis pienet pisarat, ei veden kaasumainen olomuoto. onnistuisikohan?

Pieni tiuhavälinen kenno, jossa pisarat hajoaa??
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Vetyä vedestä?

ViestiKirjoittaja jussik5 » 27.09.2009 22:28

Ongelma on siinä että HHO ei kärsi painetta, tuleepi silmille :)
Elikkä paineistettu järjestelmä ei tule kyseeseen
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Seuraava

Paluu Aurinkoenergia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron